Tilinpäätös 2022

Taas on yksi 52 viikon jakso takana. Niin ne elon päivät vaan vierivät kiihtyvää tahtia. Vuosi on maailman mittakaavassa ollut Putinin aloittaman Ukrainan sodan ja sitä seuranneen energiakriisin vahvasti värittämä. Tekstejä ei vuoden aikana blogiin syntynyt, mutta laadinpa nyt kuitenkin lyhyen tilinpäätöksen, jotta voin edes vähän seurata edistymistäni taipaleella kohti taloudellista vapautta.

Henkilökohtaisella tasolla elämäni on vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna ottanut jälleen harppauksen uuteen suuntaan. Tulin keväällä siihen tulokseen, että fyysisen työn tekeminen on ihmiselle hyväksi. Ei ihmistä ole tehty tuijottamaan tietokoneen näyttöä ja naputtelemaan näppäimistöä. Eikä myöskään lorvailemaan päivästä toiseen – joutilaisuuteenkin kyllästyy. Parasta taitaa olla, kun elämän eri osa-alueet ovat sopivassa tasapainossa, ja kun näiden välisen ajankäytön pystyy itse vapaasti päättämään omien tuntemusten mukaan viikko tai päivä kerrallaan.

Palasin elokuussa koulun penkille tarkoituksenani suorittaa ammatillinen perustutkinto minulle uudella, erittäin käytännönläheisellä alalla. Työtilanne alalla on ymmärrykseni mukaan varsin hyvä, mutta palkkataso siitä huolimatta kovin vaatimaton. En anna sen häiritä, koska olen ymmärtänyt etten tarvitse paljoa rahaa vaatimattomaan elämäntyyliini. Opinnot ovat verkkaisen alun jälkeen edenneet hyvin. Myös ensimmäinen työssäoppimisjakso on takanapäin. Joulun alla perustin yrityksen ja ensimmäiset laskutettavat työt on tehty. Tarkoitukseni on tehdä töitä opintojen ohessa sivutoimisesti, kun on aikaa ja energiaa. Valmistumisen jälkeen töitä voi sitten tehdä vähän enemmän, mutta edelleen osa-aikaisesti.

Hurjana laukkaava inflaatio, pilviin räjähtänyt sähkön hinta ja yli kolmeen prosenttiin kivunnut 12 kk euribor -korko laittavat talouteni tiukille. Elämisen kulut ovat kotitaloudessamme nousseet vuoden aikana aivan käsittämättömän paljon. Asuntolainamme koron tarkistuspäivä oli syyskuun puolivälissä. Ja edullinen kahden vuoden määräaikainen sähkösopimuksemme päättyi lokakuun lopussa (asumme suoralla sähköllä lämpiävässä pientalossa). Kuvittelin vuosi takaperin taloudellisen vapauden olevan jo aivan nurkan takana, mutta lyhyessä ajassa raketinlailla kohonneiden kustannusten myötä se onkin yht’äkkiä viisi tai jopa kymmenen vuotta kauempana.

Olen vihdoin ymmärtänyt myös sen, että vähintäänkin oman asunnon on oltava velaton, jotta voi olla taloudellisesti vapaa. Aina parempi, jos myös sijoitusasunnot ovat velattomia. Tai ehkä olisi parempi hankkiutua sijoitusasunnoista kokonaan eroon ja pitää rahat töissä osakemarkkinoilla.

Taloustilanteeni per 31.12.2022

Nettovarallisuuteni oli yhteensä € 475.013, josta sijoitusvarallisuutta € 405.676.

Tarkemmin jaoteltuna nettovarallisuuteni jakautuu seuraavasti:

  • € 27.573 tileillä
  • € 186.629 osakemarkkinoilla
  • € 217.762 kiinteistömarkkinoilla
  • € 1.285 korkosijoituksissa
  • € 41.764 kiinni omassa asunnossa

Yllä olevat luvut ovat velattomia. Todellisuudessa kiinteistömarkkinoilla ja omassa asunnossa on kiinni myös velkarahaa, jota on seuraavasti:

  • € 100.736 asuntolainaa omaan kotiin
  • € 253.519 sijoituslainaa

Varallisuuden kehitys vuoden 2022 aikana

  • Sijoitusvarallisuus +€ 3.963 / +1,0% (401.713 –> 405.676)
  • Nettovarallisuus +€ 7.064 / +1,5% (467.949 –> 475.013)

Vuoden aikana käytiin kyllä yllä listattuja korkeammilla tasoilla, mutta € 500.000 kokonaisvarallisuus on yhä rikkomatta. Mollivoittoisesta pörssikehityksestä ja opintojen aloittamisen myötä katkenneesta ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta huolimatta sekä sijoitus- että nettovarallisuus kasvoivat siis maltillisesti. Se on mielestäni hyvä suoritus. En tehnyt mitään poikkeavaa – pysyin vain sijoitussuunnitelmassani. Ostin joka kuukausi noin €:lla 500 yhtä ETF-rahastoa, minkä lisäksi tein vuoden 2021 tilinpäätöksessä mainittuja peliliikkeitä. En myynyt mitään, vaikka yhden sijoitusasunnon myynti kävi mielessäni. Olin ajatukseni kanssa auttamatta myöhässä, koska markkina ei enää vedä ja asunnosta on nykytilanteessa vaikea päästä eroon. Olisi pitänyt myydä jo vuosi sitten.

Tuloista ja menoista en pitänyt tarkkaa kirjanpitoa.

Jatkosuunnitelma

Tärkeimmät tavoitteet vuodelle 2023 on suorittaa opintoja HOKSin mukaisessa aikataulussa ja kasvattaa osaamispääomaa sekä kontakteja työelämään.

Töiden tekemisestä / yrittämisestä en ota stressiä. Firman pyörittäminen perustuu omaan osaamiseeni ja työpanokseeni. Kulurakenne on tarkoituksella sellainen, että kuukausittaiset kiinteät kulut ovat pikemminkin kymppejä kuin satasia. Tilanne on myös tarkoitus pitää sellaisena ainakin opintojen loppuun asti. Ansaitsemani rahat investoin hyvin pitkälti takaisin yrityksen toiminnan kehittämiseen.

Pörssiin teen kuukausittain lisäsijoituksia niin kauan kuin kassavirta sen mahdollistaa. Sijoituslainojen tulevien  korontarkistusten myötä kassavirta uhkaa kuivua hyvin ohueksi noroksi, jolloin joudun lopettamaan uuden rahan pumppaamisen osakemarkkinoille. Elämisen kulut koko vuoden osalta pystyn kattamaan säästöillä, kunhan ei tule mitään suurempaa yllätystä.

Advertisement

Tilinpäätös 2021

Blogiin on viimeisen vuoden aikana tullut kirjoitettua valitettavan vähän. Vuoden 2020 tilinpäätöksen jälkeen olen julkaissut vain neljä artikkelia. Niiden lisäksi olen aloittanut paria tekstiä, mutta ne ovat jääneet keskeneräisiksi luonnoksiksi.

Vauvan syntymän jälkeen oma ajankäyttö on mennyt totaalisen sekaisin. Tuntuu, että mitään ei saa enää tehtyä. Koohotus ja toohotus on niin päätöntä, että pikkuista ei voi päästää hetkeksikään irti silmistään. Vaikka puoliso katsoisi lapsen perään ja itsellä olisi lupa tehdä omia juttuja suljetun oven takana, erilaiset parkaisut ja kiljahdukset keskeyttävät ajatukset tuon tuostakin. En voi muuta kuin ihmetellä niitä somessa olevia tarinoita, joissa ihmiset kertovat perustaneensa äitiysloman aikana yrityksen ja kasvattaneen sen liikevaihdon kuusi tai seitsemän numeroiseksi tuossa tuokiossa. Hyvä kun itse saa edes laitettua ruokaa ja pestyä pyykit.

Näin jälkikäteen ajateltuna aiemmin kuukausikatsauksissa (silloin kun niitä vielä kirjoitin) listaamani tapahtumat, tehdyt asiat, saavutukset ja kohokohdat ovat olleet erittäin hyödyllisiä. Ne auttavat näkemään, mitä on saanut aikaan. Ettei aika ole vain valunut sormien välistä, vaan olen tehnyt itselleni mieluisia ja tärkeitä asioita.

Pidemmittä puheitta katsotaan taloustilanteeni per 31.12.2021. Nettovarallisuuteni oli yhteensä € 467.949, josta sijoitusvarallisuutta € 401.713.

Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti:

  • € 28.470 tileillä
  • € 195.815 osakemarkkinoilla
  • € 204.613 kiinteistömarkkinoilla
  • € 1.285 korkosijoituksissa
  • € 37.767 kiinni omassa asunnossa

Varallisuuden kehitys vuoden 2021 aikana

  • Sijoitusvarallisuus +€ 73.952 / +22,6% (327.761 –> 401.713)
  • Nettovarallisuus +€ 60.251 / +14,8% (407.698 –> 467.949)

Nettovarallisuus kasvoi siis jälleen +k€ 60 aivan kuten vuonna 2020. Kuten seuraavaksi tulo- ja menolistauksessa nähdään, uutta rahaa minulle ei vuoden aikana varsinaisesti tullut, koska saamani ansiotulot menivät kokonaisuudessaan kuluihin. Sijoitustuotot kuitenkin rullasivat suotuisasti, minkä lisäksi siirsin käteiskassasta rahaa sijoituksiin.

Tulot ja menot vuonna 2021

Koko vuoden tulot:

  • Ansiotulot, netto € 15.903
  • Pääomatulot € 5.696
  • Muut tulot € 1.680
  • Yhteensä € 23.279

Koko vuoden menot:

  • Asuminen € 8.565, josta lainan lyhennyksen osuus € 4.219
  • Talouskukkaro & ruoka € 4.359
  • Liikkuminen € 1.724
  • Harrastukset & vapaa-aika € 675
  • Muut € 857
  • Yhteensä € 16.180 (€ 11.961 ilman asuntolainan lyhennystä)

Ansiotulot, jotka ovat puhtaasti ansiosidonnaisia työttömyyspäivärahoja, eivät siis aivan kattaneet kaikkia kuluja.

Pääomatuloissa ei ole huomioitu sijoitusasunnoista saamiani vuokratuloja, mutta jatkossa tulen muuttamaan kirjaustapaa tämän osalta. Vuonna 2022 tulen omassa kirjanpidossani seuraamaan kuukausittain kaikkia pääomatuloja bruttona.

Kulupuolella silmään pistään, että harrastuksiin ja vapaa-aikaan on mennyt rahaa todella maltillisesti. Se kertoo omalta osaltaan siitä, että erilaista huvittelua ja hauskanpitoa on ollut kovin vähänlaisesti.

Jatkosuunnitelma

Ansiosidonnaisen päivärahakauden päättyessä aion siirtyä elämään puhtaasti pääomatulojen (ja käteiskassan) varassa. Yritän erilaisia peliliikkeitä tekemällä kasvattaa pääomatuloja ja etenkin niiden tuomaa tasaista kuukausittaista kassavirtaa. En lähde tätä nyt avaamaan sen tarkemmin, koska tiedot menevät liikesalaisuuden puolelle. Joka tapauksessa kokoaikaisiin päivätöihin ei taida enää olla paluuta.

P.S. Jos suunnittelet taloudellista riippumattomuutta 4:n prosentin säännön mukaisesti toteutettuna, kannattaa tutustua When can I retire? -laskuriin.

Tilinpäätös 2020

Syksy ja loppuvuosi olivat aivan uskomattomia. Elämä heitti kierrepalloja toinen toisensa perään. Muutamassa kuukaudessa on tapahtunut todella paljon:

  • koin paniikkihäiriöitä ja ahdistuskohtauksia
  • ostettiin uusi, isompi asunto
  • myytiin vanha asunto
  • muutettiin
  • neuvottelin sijoituslainat uusiksi asuntokauppojen kanssa samassa tiimellyksessä
  • irtisanoin työsuhteeni ja jättäydyin tyhjän päälle
  • meille syntyi esikoinen
  • ostin uudiskohdeyksiön (sijoitusasunto nro3), joka valmistuu vuoden 2021 aikana

Kaiken tämän lisäksi korona on tietysti ollut kaiken aikaa päällä ja tuonut oman mausteensa soppaan. Henkiset voimavarat ja jaksaminen ovat olleet koetuksella, ja luulen käyneeni aivan niiden äärirajoilla. Blogiin kirjoittamiselle ei ole riittänyt sen enempää aikaa kuin energiaakaan.

Henkilökohtaisen talouden seuraamista olen vanhojen tapojeni orjana jatkanut kuukausittain, mutta väliin jääneitä kuukausikatsauksia en enää lähde kirjoittamaan. Saattaa olla, etten julkaise tulo- ja kuluseurantaraportteja jatkossa lainkaan. Koen, että niiden anti on kovin vähäinen. Netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisen seuraaminen on jollain tavalla paljon mielenkiintoisempaa kuin vaatimattomien kulujen räknääminen. Talouden osalta niin kauan menee hyvin ja suunta on oikea, kun varallisuus jatkaa kasvuaan. Kuoppia väistämättä tulee, mutta hieman pidemmällä aikavälillä katsottuna käppyröiden suunnan pitäisi jatkaa kulkuaan kohti koillista.

Tällä alustuksella katsotaan taloustilanteeni joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 2020. Nettovarallisuuteni oli yhteensä € 407.698, josta sijoitusvarallisuutta on € 327.761. Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti:

  • € 46.389 tileillä
  • € 154.590 osakemarkkinoilla
  • € 171.886 kiinteistömarkkinoilla
  • € 1.285 korkosijoituksissa
  • € 33.548 kiinni omassa asunnossa

Varallisuuden kehitys vuoden 2020 aikana

  • Sijoitusvarallisuus +€ 58.890 / +21,9% (268.871 –> 327.761)
  • Nettovarallisuus +€ 60.087 / +17,3% (347.611 –> 407.698)

Sekä sijoitus- että nettovarallisuus ovat siis jatkaneet suotuisaa kehitystä. Luvut eivät ole yhtä komeat kuin tilinpäätöksessä 2019, mutta siitä huolimatta olen enemmän kuin tyytyväinen. Varallisuuden kasvattaminen +k€ 60:lla on hyvä saavutus.

Tulot ja menot vuonna 2020

Koko vuoden tulot:

  • Nettopalkka € 31.575
  • Pääomatulot € 6.706
  • Muut tulot € 499
  • Yhteensä € 38.779

Koko vuoden menot:

  • Asuminen € 3.913, josta lainan lyhennyksen osuus € 1.048
  • Talouskukkaro & ruoka € 4.298
  • Liikkuminen € 1.856
  • Harrastukset & vapaa-aika € 2.951
  • Muut € 806
  • Yhteensä € 13.824 (€ 12.776 ilman asuntolainan lyhennystä)

Nettopalkasta jäi kulujen (asuntolainan lyhennystä ei ole laskettu kuluksi, vaan rahan siirroksi pankkitililtä seiniin) jälkeen säästöön € 18.799 ja säästöprosentti koko vuoden luvuilla näyttää lukemaa 59,5%.

Pääomatuloissa ei ole huomioitu sijoitusasunnoista saamiani vuokratuloja, koska ne eivät tuota kuukausittaista kassavirtaa. Tätä kirjaustapaa olen käyttänyt myös kuukausikatsauksissa. Todellisuudessa sijoitusasunnoista on tietysti tullut pääomatuloja, jotka kasvattavat varallisuuttani.

Olenko jo taloudellisesti vapaa?

4-prosenttia (lue lisää 4-prosentin säännöstä) sijoitusvarallisuudestani on € 13.110. Nykyisellä kulutasolla (ilman asuntolainan lyhennystä) tuo summa kattaa juuri ja juuri menoni. Kulut tulevat kuitenkin suuremman asunnon ja lapsen syntymän myötä kasvamaan, enkä vielä tiedä tarkalleen kuinka paljon. Tosiasia on, että myös asuntolainan lyhennykset pitää hoitaa. Sitten taas sijoituksille saamani tuotto on ainakin pitkällä aikavälillä todennäköisesti enemmän kuin neljä prosenttia. Eli aika lähellä jonkin asteista taloudellista vapautta alan varmaan olla. Voisin kirjoittaa tarkempaa pohdintaa ja laskelmaa erillisessä postauksessa.

Kuukausikatsaus 08-2020 / 394K

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 2.116
  • Pääomatulot € 360
  • Yhteensä € 2.476

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 401
  • Liikkuminen € 66
  • Harrastukset & vapaa-aika € 0
  • Muut € 342
  • Yhteensä € 946 (€ 946 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö

  • € 1.530 / 61,8%
  • € 1.530 / 61,8% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi
  • € 1.170 / 55,3% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa

Elokuun 2020 lopussa nettovarallisuuteni oli yhteensä € 393.989 (+9.801), josta sijoitusvarallisuutta on € 278.547 (+8.366). Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 55.480 tileillä (+1.435)
  • € 140.945 osakemarkkinoilla (+7.613)
  • € 136.317 kiinteistömarkkinoilla (+753)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

Paluu kesälaitumilta sorvin ääreen tapahtui elokuun toisella viikolla. Sen jälkeen arki on soljunut tasaisen tappavaa tahtia. Energiat ovat täypäivien jälkeen olleet kaikkien aikojen pohjalukemissa. Voin ihan rehellisyyden nimissä sanoa, että töitä on tällä hetkellä aivan liikaa, minkä vuoksi elämäni ei ole sellaista kuin toivoisin. Tähän täytyy tehdä muutos. Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on kaikeksi onneksi jo otettu.

Totaalinen, elämän päälaelleen pyöräyttävä, mullistus on tulossa myöhemmin syksyllä, kun perheeseemme syntyy esikoinen. Kuluseurannan muissa kuluissa näkyykin jo ensimmäiset tehdyt vauvahankinnat. Äitiyspakkaus on tullut, ja sukulaiset ja ystävät ovat antaneet heille tarpeettomiksi jääneitä vauvanvaatteita ja -tarvikkeita avokätisesti. Lisäksi olemme käyneet pyörähtämässä lastenvaatteisiin erikoistuneilla kirppareilla ja selattua tarjotaa Tori.fi:ssä ja Facebookin ryhmissä. Tavoitteemme on ostaa mahdollisimman vähän tavaraa uutena, ja suosia käytettyjä, hyvässä ja siistissä kunnossa olevia tuotteita. Nähtäväksi jää, miten onnistumme.

Kuukausikatsaus 07-2020 / 384K

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 2.820
  • Pääomatulot € 360
  • Yhteensä € 3.180

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 284
  • Liikkuminen € 182
  • Harrastukset & vapaa-aika € 200
  • Muut € 12
  • Yhteensä € 815 (€ 815 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 2.365 / 74,4% (€ 2.365 / 74,4% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 2.005 / 71,1% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Heinäkuun 2020 lopussa nettovarallisuuteni oli yhteensä € 384.188 (+3.231), josta sijoitusvarallisuutta on € 270.181 (+1.799). Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 54.045 tileillä (+1.432)
  • € 133.332 osakemarkkinoilla (+941)
  • € 135.564 kiinteistömarkkinoilla (+858)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

Tuloissa ja kuluissa ei ollut mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa auton katsastusta lukuun ottamatta. Eikä siitäkään tarvinnut maksaa mansikoita, koska löysin katsastushinnat.fi -sivustolta hyvän tarjouksen. Keskellä arkipäivää olevat katsastusajat olivat järjestäen edullisempia kuin ilta-ajat, mikä sopi minulle erittäin hyvin. Sain hoidettua katsastuksen näppärästi keskellä etätyöpäivää lounastauon aikana eikä minun tarvinnut käyttää siihen arvokasta vapaa-aikaa töiden jälkeen. Heinäkuun arki-iltoina kun on kivampi lähteä esimerkiksi fillarilla iltauinnille tai vaikka kävelylle ja jäätelölle keskustaan.

Seuraan autoilun kuluja tavanomaista sukankuluttajaa yksityiskohtaisemmin. Kuluseurantataulukkoni kattaa ensimmäistä omaa autoani lukuunottamatta kaikki sen jälkeiset viisi omistamaani autoa. Elokuun alussa tuli täyteen tasan viisi vuotta siitä kun rullasin nykyisen menopelini ulos liikkeestä. Sen kunniaksi kirjoitan lähiviikkoina blogipostauksen, kuinka paljon auton omistaminen maksaa kaikki kulut huomioituna.

Nettovarallisuus on jatkanut tasaista kasvua palkkatöistä säästämäni siivun sekä tasaisesti kuukaudesta toiseen rullaavien vuokratulojen ansiosta. Osakemarkkinoilla meno on ollut kaikkea muuta kuin tasaista, eikä salkkuni ole vielä noussut koronadippiä edeltävälle tasolle. Tämän seurauksena sijoitusvarallisuus on samalla tasolla kuin vuoden alussa. Toisaalta käteisen määrä on paisunut kaikkien aikojen suurimpaan lukemaansa, koska en juurikaan ole tehnyt lisäsijoituksia sen enempää sijoitusasuntoihin kuin osakeindeksirahastoihinkaan. Kenties käteiselle tulee vielä käyttöä…

Heinäkuun ensimmäisen puoliskon tein vielä töitä, ja jälkimmäisen puoliskon olin ansaitulla ja pitkään odotetulla kesälomalla. Myös elokuun ensimmäinen viikko on ollut lomaa, ja paluu arkeen tapahtuu huomenna. Koronatilanteesta johtuen kesäloma on kulunut tuttavien mökeillä, lähiretkiä tehden, grillaten, kirjoja ja blogeja lukien, uimarannoilla ja rantakallioilla hengaten ja kotisohvalla leffoja katsoen. Koska maisema on vaihtunut tiuhaan, kolmen viikon kesäloma on tuntunut pidemmältä kuin se onkaan.

Kuukausikatsaus 06-2020 / 380K

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 3.216
  • Pääomatulot € 351
  • Yhteensä € 3.567

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 477
  • Liikkuminen € 67
  • Harrastukset & vapaa-aika € 200
  • Muut € 77
  • Yhteensä € 959 (€ 959 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 2.608 / 73,1% (€ 2.608 / 73,1% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 2.257 / 70,2% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Kesäkuun 2020 lopussa nettovarallisuuteni oli yhteensä € 380.957 (+4.132), josta sijoitusvarallisuutta on € 268.382 (+1.947). Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 52.613 tileillä (+2.131)
  • € 132.391 osakemarkkinoilla (+1.196)
  • € 134.706 kiinteistömarkkinoilla (+751)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

  • Muokkasin kuluseurannan kategorioita poistamalla median (johon ei ole tullut puhelinlaskun lisäksi juuri muita kuluja) ja siirtämällä muut-kategorian alla olevan harrastukset & vapaa-aika omaksi päätasoksi. Näin se taitaa olla, että asuminen, liikkuminen ja syöminen ovat valtaosalle ihmisistä suurimmat kuluerät ja neljäntenä tulee sitten kunkin henkilökohtaisen mielenkiinnon mukaiset aktiviteetit. Joillakin se on matkailu, toisilla elektroniikka tai valokuvaus, urheiluvälineet ja seuramaksut jne.
  • Talouskukkaroon tehtiin ylimääräinen € 200 täydennys, koska koronakevään aikana ruokakaupassa tehtävien ostosten määrä on kasvanut. Lounaita ollaan syöty enimmäkseen kotona ja työpaikkaruokailut ovat jääneet vähemmälle. Näin taloustilin saldo on vähitellen painunut tavanomaisesta tasosta, ja lisärahan siirtäminen oli tarpeen.
  • Olin jo tekemässä tarjousta potentiaalisesta sijoitusasunnosta nro 3, mutta myynti-ilmoitus poistui Oikotieltä ratkaisevalla hetkellä viikonlopun aikana. Maanantaina välittäjälle soittaessa selvisi, että myynnissä useamman kuukauden roikkuneesta kohteesta oli juuri tehty kaupat. Myöhästyin siis aavistuksen verran.
  • Kesäkuussa nautittiin hellepäivistä uimarannalla loikoillen, pelattiin rantalentistä, heiteltiin frisbee golfia, leivottiin raparperipiirakkaa, syötiin mansikoita ja ahmittiin ravintolaruokaa. Juhannus vietettiin ystävien mökillä polttopuita tehden, grillaten, saunoen ja riippumatossa loikoillen. Tehtiinpä lisäksi soutuveneellä pieni päiväretki lähisaareen, jossa maattiin auringon lämmittämällä polttavan kuumalla kalliolla.

Kuukausikatsaus 05-2020 / 376K

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 3.135
  • Pääomatulot € 579
  • Yhteensä € 3.714

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 251
  • Liikkuminen € 122
  • Media € 10
  • Muut € 274
  • Yhteensä € 796 (€ 796 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 2.918 / 78,6% (€ 2.918 / 78,6% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 2.339 / 74,5% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Toukokuun 2020 lopussa nettovarallisuuteni oli yhteensä € 376.825 (+27.426), josta sijoitusvarallisuutta on € 266.435 (+5.682). Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 50.482 tileillä (+21.798)
  • € 131.195 osakemarkkinoilla (+4.930)
  • € 133.955 kiinteistömarkkinoilla (+752)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

  • Yllä olevia lukuja katsoessa ensimmäisenä huomio kiinnittyy epäilemättä tileillä makaavan käteisen rahan ja nettovarallisuuden huomattavaan pomppaamiseen ylöspäin. Olen ollut useamman vuoden vähemmistöosakkaana yksityisessä, listaamattomassa yrityksessä, josta olen saanut osinkoja pari tuhatta euroa vuodessa. Nyt pääosakkaat halusivat lunastaa minut ulos, mihin tietenkin suostuin. Tämän seurauksena tililleni kilahti verovelan huomioimisen jälkeen € 19.500. Tuloihin en tätä summaa kirjannut, koska kyseessä on niin poikkeuksellinen erä.
  • Sijoitusasunto nro 1:n vuokralainen on vaihtunut. Kirjoitan uuden vuokralaisen hankkimisesta oman postauksen.
  • Toukokuussa tehtiin tuttuun tyyliin päiväretkiä lähialueiden metsiin, käytiin heittelemässä koripalloa, saunottiin ja uitiin, savustettiin kalaa, käytiin äitienpäivä-piknikillä sekä pestiin ikkunoita.

Kuukausikatsaus 04-2020

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 2.584
  • Pääomatulot € 546
  • Yhteensä € 3.130

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 246
  • Liikkuminen € 141
  • Media € 12
  • Muut € 365
  • Yhteensä € 902 (€ 902 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 2.228 / 71,2% (€ 2.228 / 71,2% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 1.682 / 65,1% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Nettovarallisuuteni huhtikuun 2020 lopussa oli yhteensä € 349.399 (+15.505), josta € 260.753 (+13.754) on sijoitusvarallisuutta. Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 28.684 tileillä (+1.751)
  • € 126.265 osakemarkkinoilla (+13.266)
  • € 133.203 kiinteistömarkkinoilla (+488)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

  • Siirtyminen toimistolta etätöihin kotikonttorille näkyy selvästi ruokakulujen pienenemisenä. Kotona tehdyt lounaat tulevat selvästi edullisemmiksi kuin einesten syönti työpaikan taukohuoneessa ja satunnaiset ravintolassa nautitut lounasannokset.
  • Meno osakemarkkinoilla on ollut melkoista vuoristorataa. Vaikka pidän todennäköisenä, että pörssikurssit kääntyvät uudestaan alamäkeen, käynnistin yli vuoden tauolla olleen kuukausisäästämisen osakerahastoihin. Käteiskassa on paisunut sen verran suureksi, että sille pitäisi keksiä jotain käyttöä. Hyviä sijoituskohteita ei vain ole helppo löytää.
  • Huhtikuussa siirsin säästötililtä € 550 osakemarkkinoille ja aion jatkaa kk-sijoittamista tällä tasolla. Käteiskassa tulee siis kasvamaan jatkossakin, jos palkasta säästöön jäävät rahan määrä pysyy aiemmalla tasolla.
  • Suunnittelen edelleen seuraavan sijoitusasunnon ostoa, mutta koronatilanteen vuoksi olen laittanut tämän toistaiseksi holdiin. Jos talouden pyöriä ei kohta saada liikkeelle, lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi ja yrityksiä alkaa mennä konkurssiin. Suomalaisten kuluttajien luottamus omaan talouteensa on jo laskenut seurantahistorian alimmalle tasolleen. Kun tavallisesti koko palkkansa sileäksi laittavat ihmiset vetävät kukkaroidensa nyörejä kireämmälle, ja satojen tuhansien lomautettujen ja työttömiksi jäävien tulot putoavat, itseään ruokkiva kierre on valmis. Uskon, että tämä tulee ennen pitkää näkymään myös asuntojen hinnoissa.
  • Huhtikuussa illat ja viikonloput sekä muutamat arkipyhät kuluivat pitkälti sohvalla maaten ja YouTube-videoita katsellen. Toki ohjelmaan mahtui myös muun muassa etäkaljoittelua, koripallon pelaamista sekä pieniä metsä- ja pyöräretkiä.

Kuukausikatsaus 03-2020

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 2.497
  • Pääomatulot € 366
  • Yhteensä € 2.863

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 319
  • Liikkuminen € 632
  • Media € 7
  • Muut € 520
  • Yhteensä € 1.616 (€ 1.616 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 1.247 / 43,6% (€ 1.247 / 43,6% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 881 / 35,3% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Nettovarallisuuteni maaliskuun 2020 lopussa oli yhteensä € 333.894 (-13.233), josta € 246.999 (-15.278) on sijoitusvarallisuutta. Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 26.933 tileillä (+2.045)
  • € 112.999 osakemarkkinoilla (-16.032)
  • € 132.715 kiinteistömarkkinoilla (+754)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

  • Kulut riistäytyivät maaliskuussa täysin käsistä. Selitys löytyy muutamasta suuremmasta jokseenkin pakollisesta kulusta: liikkuminen-kategoriaan kirjatuista auton vuosihuollosta ja uusista kesärenkaista sekä muut-kategoriaan merkitystä ammattiliiton ja työttömyyskassa jäsenmaksusta. Lisäksi kasvatin matkakassaan menevän siirron satasesta kahteen. Ennätyssuurista kuluista huolimatta rahaa jäi edelleen säästöön ja käteiskassa jatkoi paisumistaan. Kenties sille tulee vielä käyttöä.
  • Olen töissä alalla, jolta töiden ei pitäisi aivan ensimmäisenä loppua. Oletan palkan juoksevan jatkossakin ja saavani joka kuukausi laitettua rahaa säästöön.
  • Koronan seurauksena osakesalkkuni on sulanut tammikuun lopusta maaliskuun loppuun € -26.078 / -18,8%. All time high -arvot eivät osuneet aivan tammikuun viimeiseen päivään, mutta jotenkin tuo prosentuaalinen lasku näyttää vielä ihan siedettävältä verrattuna otsikoissa nähtyihin -30% lukemiin.
  • Osakemarkkinoiden syöksystä huolimatta sijoitusvarallisuuteni on laskenut ”vain” € -24.574 / -9,0%. Kiinteistösijoitukset, jotka muodostavat portfoliostani tällä hetkellä yli puolet, siis tasapainottavat salkkua mukavasti. Tilanne toki voi muuttua, jos vuokralaiset saavat lomautuksia ja ajautuvat maksuvaikeuksiin. En ole myymässä asuntoja enkä ottamassa lisää velkaa niitä vastaan, joten asuntojen markkina-arvoilla ei ole vaikutusta tuottoon.
  • Maaliskuussa käytiin kahdesti ulkona syömässä, tehtiin pitkiä kävelylenkkejä eväsleivät ja kahvitermari repussa, istutettiin yrttejä, katsottiin leffoja ja juotiin kaljaa kavereiden kanssa etänä. Lisäksi tarkastin ja täydensin veroilmoituksen. Varsin onnistunut kuukausi siis.
  • Kuten Violacea omassa maaliskuun koronapäivityksessään kirjoitti, introvertin vapaa-aikaan vaikuttavia muutoksia on ollut yllättävän vähän. Mitä nyt ystäviä ja sukulaisia tulee normaalioloissa nähtyä vähän tiiviimmin kuin näin karanteenioloissa. Ainut harmittava asia on kirjaston, uimahallin ja avantosaunojen sulkeminen. Työpaikalla vaikutukset ovatkin sitten suuremmat, mutta sielläkin mielestäni lähinnä positiiviseen suuntaan. Laadukkaan ravintolalounaan syömistä kerran viikossa kieltämättä vähän kaipaan, mutta laitetaanpa sitten nekin rahat säästöön.

Kuukausikatsaus 02-2020

Vapaus on taas yhden kuukauden lähempänä ja on aika julkaista kuukausikatsaus tuloista, kuluista sekä netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymisestä. Raportti edustaa henkilökohtaisia lukujani kahden hengen taloudessa. Pyrin pitämään raportin formaatin samana kuukaudesta toiseen, jotta kuukausien vertailu toisiinsa on helppoa.

Tulot

  • Nettopalkka € 2.609
  • Pääomatulot € 2.354
  • Yhteensä € 4.963

Kulut

  • Asuminen € 138, josta lainan lyhennyksen osuus € 0
  • Talouskukkaro & ruoka € 334
  • Liikkuminen € 65
  • Media € 7
  • Muut € 203
  • Yhteensä € 747 (€ 747 ilman asuntolainan lyhennystä)

Säästö € 4.216 / 84,9% (€ 4.216 / 84,9% jos asuntolainan lyhennystä ei katsota kuluksi, € 1.862 / 71,4% jos pääomatuloja ei huomioida säästöjen laskemisessa)

Nettovarallisuuteni helmikuun 2020 lopussa oli yhteensä € 347.127 (-5.154), josta € 262.227 (-9.296) on sijoitusvarallisuutta. Tarkemmin jaoteltuna varallisuuteni jakautuu seuraavasti (suluissa muutos kuukauden aikana):

  • € 24.888 tileillä (+4.142)
  • € 129.031 osakemarkkinoilla (-10.046)
  • € 131.961 kiinteistömarkkinoilla (+750)
  • € 1.285 korkosijoituksissa (+0)
  • € 59.962 kiinni omassa asunnossa (+0)

Yhteenveto ja keskeisimmät huomiot:

  • Pääomatuloissa komeilevat tuttuun helmikuiseen tyylin osingot yksityisestä yrityksestä, jossa olen osakkaana. Palkkaa en firmasta ole koskaan saanut, mutta osingot ovat kilahtaneet tilille lähes joka vuosi. Osingot ovat oikein mukavat suhteessa sijoitettuun pääomaan ja työmäärään.
  • Koronaviruskriisin seurauksena osakesalkkuni arvo laski helmikuun aikana reilut € 10.000, mikä on paljon rahaa. Summa vastaa noin 4 kuukauden nettopalkkaani tai 11 kuukauden kuluja! Prosentuaalisesti laskua tuli kuitenkin ”vain” -7,2%. Tämä on mielestäni melko vähän suhteessa markkinoiden yleiseen laskuun ja viime viikkoina vallinneeseen tunnelmaan ja markkinasentimenttiin nähden.
  • Osakemarkkinoiden sukelluksesta huolimatta nettovarallisuus suli lopulta vain € 5.000 eurolla. Tästä kiitos kuuluu osinkotuloille, palkasta säästöön laitetulle rahalle sekä sijoitusasunnoista tasaisesti ropiseville vuokratuloille. Tässä nähdään hajautuksen hyöty.
  • Helmikuussa istuttiin iltaa kavereiden kanssa, saunottiin ahkerasti, tehtiin pitkiä kävelyretkiä ja nautittiin kevätauringosta, juhlittiin yhdet kuusikymppiset sekä tehtiin päiväretki pieneen merenrantakylään.