Lämpökompostori on mahtava investointi

Muutimme viime syksynä pientaloon. Se pakotti meidät miettimään jätteiden kierrätyksen uudella tavalla.

Kerrostalossa asuessamme taloyhtiön etupihalla oli jokaiselle jätelajille oma keräysastiansa, johon roskapussit, pahvipakkaukset, biojäte ja muut roskat oli helppo kiikuttaa ulos lähtiessään.

Pientalossa asuvalla tilanne on toinen. Omalle pihalle ei ole järkeä ottaa viittä erilaista pömpeliä. Vaihtoehtoina ovat lähinnä monilokeroinen ulkoroskis, johon voi lajitella sekajätteen, muovit, biojätteen ja metallit. Lasi, pahvit ja paperit pitää edelleen viedä keräyspisteelle. Tässä ongelmaksi muodostui roskakatoksemme liian pieni koko, jolloin katosta olisi pitänyt suurentaa, sekä jäteautojen jatkuva ralli. Astian nimittäin tyhjentäisi kolme tai neljä eri roska-autoa, etteivät jätteet mene sekaisin toistensa kanssa.

Toinen vaihtoehto järjestää pientalon jätehuolto on ottaa jäteastia pelkälle sekajätteelle ja kiikuttaa muut jätelajit jonkin matkan päässä sijaitsevalle kaupungin järjestämälle kierrätyspaikalle. Tämä tuntui fiksummalta, koska kierrätyspisteellä joutuisi joka tapauksessa asioimaan säännöllisesti.

Roskien mahdollisimman tarkka lajittelu on ollut meillä rutiini jo useamman vuoden. Kakkosvaihtoehdossa tuntuisi hölmöltä laittaa kahvinporot, hedelmien kuoret ja muut biojätteet polttolaitokselle lähtevän sekajätteen joukkoon. Ne sisältävät runsaasti nestettä ja heikentävät polttolaitoksen tehokkuutta ja maksavat meille enemmän, koska jäteastia täytyy tyhjentää useammin. Niinpä päädyimme hankkimaan takapihallemme Biolanin lämpökompostorin, josta maksoimme € 440.

Jos kaikki jätteet on laittanut keittiön allaskaapissa samaan ämpäriin, lajittelun aloittaminen saa nopeasti huomaamaan kuinka vähän sekajätettä lopulta syntyy. Suurin osa kotona syntyvästä jätteestä on nimittäin muovipakkauksia ja biojätettä. Kompostorin ansiosta pystyimmekin kasvattamaan ulkona olevan jäteastian tyhjennysvälin kahdesta neljään viikkoon. Jätehuollon kustannukset siis puolittuivat kompostorin ansiosta.

Kuinka paljon lämpökompostori säästää rahaa?

Osassa kunnista jäteastioiden tyhjennys on pakko tilata kunnan valitsemalta jätehuoltoyrityksen. Onneksemme asumme kunnassa, jossa jokainen kotitalous voi itse kilpailuttaa jätefirmat ja valita haluamansa palveluntarjoajan. Meillä polttokelpoisen sekajäteastian tyhjennys maksaa € 8,50 per kerta. Vuodessa tyhjennys tehdään 13 kertaa (52 vko / 4). Ilman kompostoria tyhjennyksiä pitäisi tehdä 26.

Säästö on siis €/vuosi 110,50 (13 kertaa/vuosi * €/kerta 8,50).

Jotta kompostori toimii kunnolla, sinne tarvitsee laittaa biojätteiden lisäksi kuiviketta. 80 litran säkki maksaa vajaan kympin ja riittää puolisen vuotta. Toisaalta kompostista saa kasveille ravinteikasta maa-ainesta, jolloin multaa ja lisäravinteita ei tarvitse juuri ostaa. Eli kuivike tavallaan maksaa itse itsensä.

Näillä laskelmilla lämpökompostorin takaisinmaksuaika on aika tarkkaan 4 vuotta (€/vuosi 110 / € 440). Ei siis ollenkaan hullumpi investointi.

Uskomatonta kyllä, mutta teimme kompostorin ostamisen kanssa samalla kertaa vieläkin paremman investoinnin. Ostimme nimittäin jäteastian sekajätteelle hintaan € 50. Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata astia jätefirmalta €/kk 5. Roskis maksaa itsensä takaisin vain kymmenessä kuukaudessa, ja säästää meille sen jälkeen €/vuosi 60 ainakin seuraavat 10 vuotta. Pienistä puroista syntyy iso virta ja tässä tapauksessa säästö syntyy aivan itsestään, mistään ei tarvitse luopua.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s